Matkaterveisiä Helsingistä (Kooma 2022)

Tombolon retki helsinkiin – kooma 2022

KOOMA eli Kokoontuvat Opiskelevat Maantieteilijät on nimensä mukaisesti vuosittainen maantieteilijöiden kokoontuminen, joka kerää kaikki Helsingin, Turun, Oulun ja Joensuun maantieteilijät samaan paikkaan. Tapahtumaa isännöi vuorottain eri kaupungit ja vuoden 2022 KOOMAa isännöi Helsingin maantieteilijät eli MaO.

KOOMA on pystytty järjestämään edellisen kerran vuonna 2019, minkä jälkeen tapahtuma on ollut tauolla pandemian vuoksi. Täten KOOMA on jäänyt uusille opiskelijoille tuntemattomaksi tapahtumaksi – myös meille kolmannen vuoden opiskelijoille. Tapahtuma oli mielestäni jymymenestys ja unohtumattomat kolme päivää.

1. päivä: Saapuminen (24.3.2022)

Mitä teimme KOOMAssa? Ensimmäisenä päivänä saavuimme kaikki omien aikataulujemme mukaisesti Helsinkiin. Illalla kokoonnuimme tutustumaan toisiimme rennoissa merkeissä. Illan ohjelmassa oli mm. minisitsejä, joissa sitsilaulukirjan tekijät olivat valppaana keräämässä hyviä uusia lauluja. Lisäksi tarjolla oli pientä purtavaa ja teimme sekaryhmissä esitykset kuvitteellisesta ihka uudesta kaupunginosasta, joka yhdisti eri kaupunkien hyviä puolia. Tämä oli hyvä tapa murtaa jäätä ja päästä tutustumaan muiden kaupunkien tapoihin ja kulttuuriin.

2. PÄivä: pääpäivä (25.3.2022)

KLo 9

Perjantaina mantsalaiset heräsivät virkeinä uuteen päivään. Päivä alkoi kolmella eri työpajalla Kumpulan kampuksella. Pääsimme samalla tutustumaan myös Helsingin mantsalaisten opiskelutiloihin, jotka olivat upeat! Olin erityisen kateellinen tästä alla olevan kuvaesityksen lopussa näkyvästä hiekkalaatikosta.

klo 11

Työpajojen jälkeen koitti päivän paras hetki eli lounasaika! Helsinkiläisillä oli ihan hyvät puitteet, mutta tämä kampusravintola ei kyllä pystynyt peittoamaan Joensuun kampusravintoloita. Lounaan jälkeen pääsimme myymään haalarimerkkejämme haalarimerkkitorilla, joka oli myynnin osalta menestys! Myös Pingu oli mukana kaupittelemassa Tombolon merkkejä.

Klo 12.30

Puoliltapäivin pääsimme kuuntelemaan kolmea seminaaria. Esiintymässä oli Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki, emeritusprofessori Markku Löytönen aiheena terveysmaantiede sekä väitöskirjatutkija Ippo Soininvaara kertomassa kaupungistumisen politiikasta. Luennot olivat valtavan mielenkiintoisia ja etenkin terveysmaantieteen esitys oli mieleeni.

Klo 15

Seminaarien jälkeen lähdimme kaupunkikierrokselle suorittamaan MaO:n järjestämiä rasteja. Rasteilla pääsimme mm. toteuttamaan taiteellisia visioitamme, kaivamaan kaivurilla ja pohtimaan koordinaatteja. Oma lempparini hyvin kilpailuhenkisenä ihmisenä oli flunkyball eli (juoma)peli, jossa kaksi joukkuetta pyrkii vuorollaan kaatamaan viinipullon tms. esineen. Pullon kaatuessa pullon kaatanut joukkue saa alkaa juomaan juomiaan siihen saakka, että vastustajajoukkue on nostanut pullon takaisin pystyyn ja noutanut frisbeen heidän riviinsä. Voittajajoukkue on nopeiten juomansa tyhjentänyt joukkue. Helsinkiläiset olivat hyvin harjaantuneita tässä pelissä, joten ehkä Joensuussa täytyy alkaa harjoittelemaan ensi kevättä ajatellen?

Tunnelmia flunkyball-pelin jälkeen.

Note to self ja kaikille muillekin: älä ensi kerralla raahaa puolta omaisuutta mukaan monta tuntia kestävälle rastikierrokselle. Oli muuten selkä kipeänä majapaikalle saavuttua. Olin siis onnistunut jättämään tavarani ensimmäisenä yönä rautatieaseman lukittuihin kaappeihin, joten onnistuin saamaan tavarani takaisin vasta lauantaina. Rastikierroksen jälkeen luvassa oli hyvin lyhyt levähdys majapaikalla ja nopea ehostautuminen. Kommelluksissa oli oma opetuksensa – nimittäin opin kuinka pienellä sitä lopulta pärjää.

Klo ???

Ilta päättyi MaO:n kantapaikkaan eli Mustaan Härkään. Illan aikana karaoke kajahti useampaan otteeseen ja huhujen mukaan myös Pingu nähtiin tamppaamassa tanssilattialla. Illan voisi sanoa olleen menestys, sillä allekirjoittanut saapui kuudelta aamulla majapaikalle ottamaan lyhyet torkut ennen lähtöä sillikselle muutaman tunnin kuluttua.

3. päivä: sillis ja kotiinlähtö (26.3.2022)

… Joskus klo 9 jälkeen

Lauantaiaamuna olo oli yhtä rapsakka kuin torstain aamuluennolla konsanaan. Onneksi MaO:n järjestäjät olivat osanneet varautua tähän osallistujien todelliseen koomaan varaamalla sillikselle kattavan darrapäivän buffetpöydän, jonka hittituote oli mamanoodelit. Kokoonnuimme viimeistä kertaa yhteen pelaamaan beer pongia ja saunomaan. Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa ohitse, sillä vietimme vain yhden kokonaisen päivän Helsingissä. Allekirjoittanut pohtikin pitkään, lähteäkö lauantaina vaiko jäädä vielä sunnuntaiksi. Millään en olisi halunnut lähteä, mutta väsymys voitti ja juna suuntasi iltakuuden aikoihin kohti Joensuuta.

En oikein tiennyt, mitä odottaa KOOMAlta. Voin kuitenkin sanoa koko sydämestäni, että tämä reissu on ollut yksi yliopistoaikojeni kohokohdista. Tämän viikonlopun aikana tutustuin moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja sain nauraa siihen asti, että posket kramppasivat. Tuntuikin, että tapahtuma loppui aivan liian nopeasti ja jätti odottamaan kaihoisasti sitä, että tapaamme jälleen Joensuussa ensi keväänä seuraavan KOOMAn tiimoilla. Toivottavasti löydämme syksyllä paljon innokkaita järjestäjiä, sillä Helsinki jätti isot saappaat täytettäviksi.

Jos joku järjestäjistä eksyy lukemaan tätä kirjoitusta, valtavan suuri kiitos ikimuistoisesta viikonlopusta! Toivotan koko Tombolon puolesta kaikki maantieteen opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Joensuuhun keväällä 2023 💚


KOOMA 2023

Kuten jo aiemmin mainitsin, KOOMA järjestetään keväällä 2023 Joensuussa. Aloitamme varsinaisen KOOMA-tiimin rekryn heti syyslukukauden alettua. Jos kuitenkin tiedät jo nyt olevasi kiinnostunut osallistumaan suunnitteluun tai vieraidemme majoittamiseen, ota hallitukseen yhteyttä joko Whatsapissa tai sähköpostin kautta.

Yhteystiedot

+358432140100 (PJ)

tombolo@uef.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.