Uusi lukuvuosi alkakoon!

Kesän kuulumisia

Viime kirjoituksestani on vierähtänyt hetki ja paljon on tapahtunut tässä välissä. Viime kirjoituksen aikoihin olimme valmistautumassa vappuun.

Vappu kului hilpeästi erilaisten tapahtumien parissa. Tänä vuonna vappua juhlittiin 13 päivän ajan ja olo alkoi olla sen mukainen vappupäivänä Tombolon Vappupicnicillä. Edellisenä iltana useampi ryhmä Tombolon edustajia oli metsästämässä pitkän tauon jälkeen Vappuleijonaa. Seuraavana päivänä Ilosaareen saapui pieni, mutta sisukas joukko Tomboloita toivottamaan hyvästit vapulle sekä muille Tomboloille kesäloman lähestyessä.

Omalta osaltani kesä on ollut kiireinen, mutta täynnä iloisia kohtaamisia ja mukavia projekteja. Hallitus on ollut kesän enemmän tai vähemmän kesälomalla, mutta ehdimme järjestää Joensuussa kesää viettäville jäsenillemme muutaman mahdollisuuden kokoontua yhteen. Kokoonnuimme elokuun lopussa Ilosaareen kesäpiknikin merkeissä ja myös Pingu saapui paikalle vaihtamaan kuulumisia. Viime viikon keskiviikkona oli toinen tapaaminen Tombolon terdekierroksen merkeissä, johon huhujen mukaan kokoontui jopa useamman kymmmentä Tomboloa viettämään aikaa yhdessä.

Tervetuloa, uusi fuksi!

Lämpimät onnittelut opiskelupaikoista uusille maantieteiden ja ympäristöpolitiikan opiskelijoille ja tervetuloa osaksi yhteisöämme!

Tiedotamme tapahtumista ja muista ajankohtaisista asiosta pääasiassa Instagramin, Tombolon Facebook-ryhmän ja sähköpostilistan kautta, joten muista ottaa nämä kanavat haltuun. Tombolon Yammer-ryhmässä amanuenssi ilmoittaa mm. ajankohtaisista kursseista sun muusta hyödyllisestä tiedosta. Tombololla on myös WhatsApp-ryhmä, jossa jäsenet saavat aloittaa vapaasti keskusteluita esimerkiksi kursseihin Pääset liittymään Tombolon sähköpostilistalle tästä.

Syyskuun koko yhdistyksen tapahtumat

  • KE 7.9. Tombolon baarikierros klo 18 alkaen
  • PE 9.9. Ulkopelit
  • LA 10.9. Tombolon tutustumisbileet Suvaksella klo 18.30
  • TO 15.9. Takaisin ala-asteelle –fuksisitsit Metrialla klo 18
  • PE 16.9. Pesistä Mikrovilluksen kanssa klo 18-20 Louhelan kentällä
  • KE 21.9. Fuksiaiset ja jatkot Bar Playssä (aikataulu tarkentuu myöhemmin)
  • TO 22.9. Haalarimerkkien ompelu- ja lautapeli-ilta Oidipuksen kanssa Metrialla klo 17
  • TI 27.9. Lajikokeilu: ninjarata (aikataulu tarkentuu myöhemmin)
  • TO 29.9. Kuhasalon taikayö klo 18

Lisäksi Tombolon kahvivuoro jatkaa perinteisellä paikallaan joka maanantai klo 13.45–14.15 ainejärjestötilassa M140. Kahvivuoroilta voi ostaa Tombolon oheistuotteita, kuten haalarimerkkejä, kangaskasseja ja ainejärjestönauhan edustustilaisuuksia varten. Lisäksi Tombololla on viikkottainen liikuntavuoro maanantaisin klo 19–20 Länsikadun koulun liikuntasalissa.

Mitä odottaa tulevalta syyslukukaudelta?

Tuleva syksy on tuttuun tapaan täynnä monipuolisesti erilaisia tapahtumia. Lokakuun alussa järjestetään perinteinen Tombolon ruskapatikka. Kohteeksi valikoitui tänä vuonna Patvinsuo ja Suomunjärven reitti, n. 20 km. Kaikki Tombolon jäsenet ja HiMa-laitoksen henkilökunta ovat ovat tervetulleita osallistumaan. Lisätietoja tulossa pian!

Sitsilaulukirja-tiimin urakka alkaa tulla päätökseensä. Painetun sitsilaulukirjan on tarkoitus valmistua syyslukukauden aikana ja pääsemme testaamaan uutta sähköistä versiota syksyn sitseillä. Lisäksi uusi yhteistyötiimi käynnistää toimintansa syyskuun aikana. Pyrimme järjestämään myös tämän syyslukukauden aikana muutaman työelämätapahtuman. Tapahtumaideoita voi antaa anonyymisti esimerkiksi Padlet-alustan kautta.

Lokakuun muista tapahtumista tulee tarkempaa tietoa syyskuun aikana. Kannattaa kuitenkin merkitä jo valmiiksi kalenteriin keskiviikko 26.10., kun Tombolo järjestää Joensuun karmivimmat Night of Horror -halloweenbileet Ilonassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.