Haalarit

Haalareistaan opiskelijan tunnistaa!

Ainejärjestömme haalarit ovat siinä mielessä uniikit, että olemme toistaiseksi Joensuun ainut ainejärjestö, jolla on vaaleanvihreät haalarit. Haalarit ovat opiskelijan luottovarustus suurimmassa osassa tapahtumista. Niiden käyttöön kuitenkin liittyy useampia valtakunnallisesti omaksuttuja kirjoittamattomia sääntöjä. Olemme hieman avanneet oheisessa esityksessä haalareiden saloja uusille opiskelijoille, tai muuten vain kiinnostuneille:

Haalarien hankinta

Haalarien hankinta on uusien opiskelijoiden yhteinen projekti, joka kannattaa käynnistää jo varhain syksyllä opintojen alkaessa. Haalarit kustannetaan sponsoreiden avulla. Sponsorit ostavat haalareista mainospaikkoja tietyillä summilla, ja tietyt yhteistyökumppanimme esiintyvät haalareissa vuosittain. Niiden lisäksi kuitenkin fuksien on kerättävä kasaan vielä muitakin sponsoreita kattamaan haalareiden valmistuskustannukset. Sponsorina voi toimia oikeastaan mikä tahansa kiinnostunut yritys, pieni tai suuri. Lisätietoja haalaritilauksen käynnistämisestä fuksit saavat tuutoreiltaan syksyn alussa.

Haalareihin ovat oikeutettuja kaikki Tombolo ry:n viralliset jäsenet. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kannattajajäsenet ja vaihto-oppilaat eivät saa tilattua itselleen haalaria.